Vuoden 2023 tapahtumia
27.2.2023 oltiin porinassa Kalevalan päivän tunnelmissa
Kultturivastaavamme Amanda oli jälleen ohjelmoinut hauskan ja mielenkiintoisen tapahtuman. Kuulijat saivat kattavasti tietoa Kalevalan synnystä ja Elias Lönnrothin elämästä. Ohjelma sisälsi sekä lauluja että runoja (kirjasta Kalevalaista kansanviisautta ) vuorotellen aiheeseen liittyen. Molempia esittivät Ukkoset ja Leidit laulu- ja soitinryhmän säestyksellä. Esiintyjät olivat pukeutuneet ajan hengen mukaisesti.
3.4.2023 oltiin porinassa pääsiäistunnelmissa
Eeva ja Amanda olivat jälleen kehittäneet mainion kokonaisuuden pääsiäiseen liittyvistä aiheista. Pääesiintyjät olivat pukeutuneet hienoihin trullin asuihin luudat mukanaan. Yleisö sai kuulla pääsiäiseen liittyvistä, historiallisista perinteistä ja taustoista. Yleisöä hauskutettiin erilaisilla runoilla ja virpomisloruilla.
17.4.2023 porinassa saatiin ihailla Muotitalo Lehtisen kevätmuotia
Tilaisuuden juonsi Liisa Lehtinen ja malleina toimivat omat jäsenemme, kahdeksan nais- ja kaksi miesmallia. Esittely alkoi arkivaatekierroksella, jonka jälkeen mallit pukeutuivat juhla-asuihin. Yleisö sai ihastella toinen toistaan upeampia asuja ja mallit esittelivät niitä kuten "ammattilaiset"!
Satupolku-tapahtuma 11.5.2023
Yhdistyksemme osallistui Satupolku -tapahtumaan isolla porukalla hienon kesäsään vallitessa. Ohjelma ja oli rakennettu Pessi ja Illusia -sadun pohjalta. Sekä metsän koristeluun että satuhahmojen "sisustamiseen" oli nähty paljon vaivaa ja aikaa. Pääroolissa olivat oikeutetusti Pessi ja Illusia, jotka ottivat vastaan tulijoita kertoillen hauskasti omaa tarinaansa. Lapset kuuntelivat vähän ihmeissään ja innostuivat erityisesti tutustumaan Pessin ja Illusian majaan. Siellä saatoi vähän levähtääkin ja jotkun söivät jopa eväitään. Ihastusta herätti koko ympäristö koristeluineen ja metsän eläimineen. Tapahtumasta nauttivat sekä runsas kävijämäärä että ohjelmaan osallistujat!
8.8.2023 vietettiin perinteisesti kesäpäivää Pirkon pihapiirissä
Pelattiin mölkkyä, heitettiin hevosenkenkää, rupateltiin, nautittiin kahvia ja pullaa sekä makkaraa. Kari paistoi sähkögrillillä makkarat kovan tuulen vuoksi. Pirkko toimi iloisena emäntänä kesäisen lempeän tuuliseina päivänä.
18.9.2023 porinakerho rantautui Raudaskylän Kristilliselle Opistolle
Tapahtumaan osallistui 65 jäsentämme, suurin osa tuli yhteisellä bussikyydityksellä. Aurinkoisessa syyssäässä porukkaa kierrättivät Anitta Anunti ja Sami Vuolteenaho osallistujia ympäristössä ja kertoivat eri rakennusten käyttötarkoituksista sekä vähän niiden historiastakin. Saatiin myös tarkempaa tietoa paikan vaiherikkaasta historiasta, kun siitä luennoi Satu Myllykangas. Mielenkiintoinen ja virkistävä reissu, joka avarsi taas tietämystämme Rauskin merkityksestä alueellemme.
20.11.2023 osallistuttiin Mallan Sirkuspajaan
Malla tirehtööri opasti erilaisten sirkustemppujen maailmaan. Saatiin kokeilla erilaisten välineiden käyttöä, esim. huivit, nauhat ja lautasten pyöritykset.
4.12.2023 pidettiin porina itsenäisyyden merkeissä:
"Himmetä ei muistot koskaan saa"
Juhlapaikka oli koristeltu teeman mukaan sinivalkoisin nauhoin ja liinoin, jotka jo sinällään loivat tilaisuuteen juhlavan tunnun. Ohjelma koostui Karin puheesta, yhteislauluista, runoista sekä soitin- ja lauluyhtye Ukkosten ja Eukkosten esityksistä. Yleisö sai kuulla koskettavia runoja ja lauluja, mm Evakon laulu ja Veteraanin iltahuuto. Juhlasalissa vallitsi täydellinen hiljaisuus esitysten aikana. Kuulijat olivat ilmeisen vaikuttuneita ohjelmasta.