Vuoden 2019 tapahtumia

16.12.2019 vietettiin perinteistä puurojuhlaa Sputnikissa

Ohjelmalliseen puurojuhlaan sisältyi yhteislauluja, laulu- soitinryhmä Ukkosten ja Runoryhmän esitys 'Joulun tunnelmaa sanoin ja sävelin', senioritanssijoiden esitykset ja yhteisleikkiä. Myös seurakuntamme kirkkoherra Eija Nivala toi joulutervehdyksensä runsaslukuiselle yleisölle. Ennen puuron nauttimista Ahti piti puuropuheen. Ohjelmaa kuului myös "virallinen vallanvaihto", kun nykyinen puheenjohtaja Terttu Hakalahti luovutti juhlallisesti "työasunsa" ja nuijan ohjeistuksen kera uudelle seuraajalleen Hilja Hannulalle. Tilaisuus päättyi yhteislauluun 'Maa on niin kaunis'.

( Kuvat tapahtumasta välittivät Eija Marjakangas ja Heljä Kangas. )

9.12.2019 pidettiin porinassa joulumyyjäiset, esitettiin muotinäytös ja juhlittiin 90-vuotissyntymäpäivää

Joulumyyjäisissä oli tarjolla leivonnaisia, joululaatikoita, käsitöitä sekä himmeleitä. Yllätysohjelmana esitettiin jouluinen muotinäytös. Lopuksi lavalle pyydettiin myös  syntymäpäiväsankari hänen 90-vuotispäivän kunniaksi. Lukuisten onnnittelujen lisäksi hänelle luettiin "oma" syntymäpäiväruno ja ojennettiin villasukat.

( Kuvia tapahtumasta välittivät Marja-Leena Korhonen ja Eija Marjakangas )

25.11.2019 nähtiin koskettava esitys 'Kirjeitä rintamalta'

Esitys oli koottu sotamies Antti Eliel Määtän ja hänen vaimonsa Helpin kirjeenvaihdosta. Kirjeet on saatu Antin ja Helpin nuorimmalta pojalta Kaukolta ja esitys on laadittu niiden pohjalta.

Antti Määttä kirjoittaa kirjeissään, kuinka hän odottaa saavansa lomaa, mutta se tuntuu aina vain siirtyvän. Kun loma viimein toteutuu, joutuu hän kotimatkallaan vihollisen piirittämäksi ja ammutuksi. Kuollessaan hän on 34-vuotias, vaimo 30-vuotias ja heillä on viisi lasta, joista vanhin 10-vuotias ja nuorin vain 8 kuukauden ikäinen.

Sotamies Antti Määttää esitti Miska Hourula lukien Antin lähettämiä kirjeitä. Helpi Määtän roolissa Eeva Hannula luki lesken muistopuheen miehelleen ja eläytyi surun murtaman lesken osaan. Sotilaspastori Eino Ojajärvenä esiintyi Jukka Kukkola, joka piti muistopuheen leskelle. Välillä kuultiin Pentti Lampelan esittämät laulut 'Isän muisto' ja 'Viimeinen kirje', jotka on sanoittanut hänen äitinsä Kerttu Lampela. Solistia säesti Pauli Raivio.

Koskettava ja puhutteleva esitys herkisti yleisön ja herätti muistoja sota-ajalta. Yleinen toteamus oli, ettei kenenkään tarvitsisi joutua enää sodan kauhuja ja kurjuutta kokemaan.

( Kuvat esityksestä välitti Marja-Leena Korhonen )

23. - 24.11.2019 tehtiin pikkujoulumatka Runnin kylpylään

Kylpylään saavuttiin lauantaina puolen päivän aikoihin. Aluksi tervetuloinfossa saatiin kuulla kylpylän historiaa aina 1400 -luvulta alkaen. Kylpylän erikoisuus on "ihmelähteen" rautapitoinen vesi, joka sisältää myös lukuisia mineraaleja. Kerrotaan veden juonnilla tapahtuneen aikoinaan ihmeparantumisia. Terveysvaikutukset ( mielen ja kehon virkeys )saadaan juomalla vettä kolme mukillista päivässä. Kylpylässä on vieraillut useita kuuluisuuksia, mm. Mannerheim ja useita muita presidenttejä,  kirjailijoita sekä runoilijoita.

Huoneiden luovutusta odotellessa Jouko S. Niemi viihdytti "yleisöään" kertomalla oikeaoppisesta joulupuuron keitosta. Siinä tuli monta ennen kuulumatonta neuvoa onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi.

Halukkailla oli mahdollisuus tutustua viereiseen Kartanohotelliin, nauttia kylpylän palveluista tai tutustua kauniiseen ympäristöön. Herkullisen jouluaterian jälkeen sai ruokaa sulatella ravintolassa perinteisen tanssimusiikin tahdissa puoleen yöhön saakka. Runsaan aamiaisen jälkeen olikin aika lähteä kotimatkalle.

( Kuvia matkasta välittivät Heljä Kangas Ja Lea L. )

Päivä-Iltamia (ilkamia) vietettiin Sputnikissa 11.11.2019

Iltamien ohjelma koostui monipuolisesta ohjelmasta. Aluksi Amanda Marjakangas piti sivistävän puheen ( kuten ennen on ollut tapana ) kertoen iltamien historiaa. Sitten yleisöä hauskuttivat ikäneidot Bertta ja Lyyli muistelemalla menneitä parisuhteitaan. Laulu- ja soitinyhtye Ukkoset esiintyivät ja Salli Kinnunen esitti runon. Viimeisenä ohjelmanumerona "mummuryhmä" saapui lavalle yhteislaulujen "Mummon kaappikello ja Tiikerihai" aikana. Hetken päästä lavalla olikin pari nuorekasta räppäjää, jotka räpin sanoin kertoivat hauskasti yhdistyksemme monipuolisesta toiminnasta.

Lopuksi tanssittiin vanhan musiikin tahdissa, kuten ennenkin oli tapana.

( Kuvat tapahtumasta välittivät Eija Marjakangas ja Heljä Kangas. )

16. - 19.9.2019 oltiin ruskaretkellä Saariselällä

Matkaan osallistui 40 eläkkeensaajaa. Majoituimme Holiday Club Saariselkä kylpylähotelliin. Kauniit syyspäivät mahdollistivat patikoinnin hienoissa maisemissa, vaihtelevassa maastossa. Kävimme myös tutustumassa Kiilopään ja Kaunispään hotelleihin ja maisemiin. Iltaisin lähistön hotelleissa oli esiintyjiä ja yhtenä iltana kappelissa gospel-konsertti. Lähtöaamuna pieni lumisade tarjosi talvisen maiseman ihailtavaksemme.

Eläkeläisjärjestöjen yhteistä ulkoilupäivää vietettiin 14.10.2019 Liikuntapuiston maastossa. Samalla testattiin uusia kuntoportaita ja -välineitä. Mukava syysilma houkutteli liikkumaan viitisenkymmentä eläkeläistä.

Yhdistyksen kevätjuhlaa vietettiin 20.5.2019

 

Yhdistyksen kevätjuhlaa vietettiin iloisissa tunnelmissa 20.5.2019. Ohjelmaa esittivät kulttuurikerholaiset ja Ukkoset. Jumppaavat naiset saivat yleisönkin mukaansa.
Juhlan päätteeksi laulettin yhdessä suvivirsi.

18.3.2019 porinakerhossa aiheena Minna Canthin elämäntyö.

Amanda Marjakangas ja Eeva Hannula olivat valmistelleet mielenkiintoisen "näytelmän" Minna Canthin elämäntyöstä. Hänen syntymäpäivästä tulee 19.3.2019 kuluneeksi 175 vuotta. Amanda piti kattavan luennon Minnan elämän vaiheista ja hänen kirjallisesta tuotannostaan ja seurapiirielämästään. Eeva oli pukeutunut "Minnaksi" ja luki välillä kantaa ottavia lausuntoja kirjastaan. Yleisölle oli tarjolla "Minnan kakkua" kauniisti pöydille laitettuna kuten Minnan salongissa aikoinaan. Esillä  oli myös Minnan omaa sekä hänestä tuotettua kirjallisuutta.

Kulttuurikerholaiset olivat askarrelleet jokaiselle oman kortin.

18.2.2019 vietettiin Ystävänpäivää porinakerhossa.

Amanda kertoi ystävänpäivän syntyhistoriaa ja porinakerholaiset saivat kirjoittaa lapulle, mitä  heidän mielestään ystävyys on. Kulttuurikerholaiset lukivat yleisölle lappujen "tuotokset". Yhdessä laulettiin myös Amandan sanoittama Ystävä -laulu. Alla olevassa liitetiedostossa hauskan laulun sanat.

Lopuksi jokainen sai kulttuurikerholaisten askarteleman ystävänpäiväkortin runon kera.

Toimintapäivä JEDU:n opiskelijoiden kanssa

6.2.2019 saimme viettää toimintapäivää JEDU:n lähihoitajaopiskelijoiden kanssa. He olivat suunnitelleet monipuolista ja virikkeellistä toimintaa, saimme:
- tehdä omat taideteokset musiikin inspiroimana
- vastata visaisiin kysymyksiin ( tietävimmät palkittiin )
- rentouttavaa hierontaa hämyisessä huoneessa
- monipuolista tuolijumppaa
- valmistaa ruokaa yhteiselle aterialle
- kuulla viihdyttävää musiikkia ruokailun lomassa

Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa!

Ohessa muutama kuva päivän toimintatuokioista.

EKL:n järjestämiä koulutuksia Oulussa ja Nivalassa

23.1.2019 EKL järjesti koulutustilaisuuden Oulun Lasaretissa, jossa järjestösuunnittelija Jarkko Utriainen esitteli tulevia kursseja, uusia toimintoja sekä TSL-kurssitukien hakuprosessia. Koulutukseen osallistuivat Marja-Leena Korhonen, Liisa Häivälä, Sisiko Pöllänen, Eeva Hannula ja Pirjo-Leena Somero.

13.2.2019 EKL:n kouluttaja Marjo Raitoharju piti Nivalan ja Ylivieskan seudun eläkkeensaajien hallituksen jäsenille koulutus-starttipäivän Nivalassa. Koulutukseen osallistui Ylivieskasta 7 ja Nivalasta 9 hallituksen jäsentä. Antoisassa päivässä pohdittiin mm. kokouksien "henkeä" ja laadittiin reilun pelin säännöt.
(Kuvat M-L Korhonen)