Vuoden 2018 tapahtumia

17.12.2018 vietettiin Sputnikissa syyskauden päättäjäisiä puurojuhlan merkeissä. Lämminhenkinen juhla koostui monipuolisesta ohjelmasta: yhteislaulua, puheenjohtajan ja kirkkoherra Eija Nivalan joulutervehdyksistä, Ukkoset laulu- ja soitinryhmän joululauluista sekä kulttuurikerhon laulunäytelmistä. Amanda esitti hauskan joulukertomuksen sekä runon ja Salli Kinnunen piti koskettavan puuropuheen lapsuutensa joulusta. Ohjelman juontasi leippoisalla tyylillään oikeutetusti varapuheenjohtajamme Kari Löfbacka.

Ohessa muutamia sihteerimme Marja-Leena Korhosen välittämiä kuvia juhlasta.

10.12.2018 pidettiin porinassa joulumyyjäiset. Tarjolla oli monipuolinen valikoima käsitöitä, askartelutuotteita sekä leivontatuotteita.

10.10.2018 pidettiin Kajaanissa EKL:n Oulun piirin keilakilpailut. Yhdistyksestämme osallistuttiin tapahtumaan kahdella joukkueella, miehistä mukana olivat Kari Löfbacka, Mikko Kopakkala ja Keijo Somero, naisjoukkueessamme pelasivat Eila Löfbacka, Seija Männikkö ja Tuulikki Koskela. Joukkuekilpailun kiertopalkinto lähti tällä kertaa Raaheen, yhteispisteet 3161. Ylivieskan joukkueet sijoittuivat hienosti toiselle ( miehet ) ja kolmannelle (naiset ) sijalle. Miesten sarjassa Kari vei jälleen voiton ja Mikko oli hyvänä kakkosena. Naisten sarjassa puolestaan Seija sai 1. palkinnon ja Eila 3. palkinnon.

Onnittelut voittajille!

24. - 26.9.2018 pidettiin Rajaniemessä järjestötoiminnan kurssi. Siihen osallistui kahdeksan aktiivista eläkkeensaajaamme. Kuvia em. kurssilta välitti Heljä Kangas.

18. - 20.9.2018 tehtiin ruskamatka Pohjois-Karjalaan Kolille

Tiistaina, 1. matkapäivänä tutustuttin Juuassa Tulikiven Kivikylässä omatoimisesti kivikylään, Tulikivistudioon ja Vuolukivimuseoon.

Iltapäivällä tehtiin opastettu kävelyretki yläkolille Luontokeskuksen  edustalta, jolloin kierrrettiiin Kolin keskeisimmät huiput hyvän ja hupaisan oppaan johdolla Ukko-, Akka-, ja Paha-Koli.  ( kuvia alempana )

Keskiviikkona 2. matkapäivä  tehtiin päiväretkelle Pielisen ympäri Juuan- Nurmeksen ja Lieksan kautta. Kahviteltiin Bomba talolla ja sitten opastettu kierros Lieksassa Rukajärvikeskuksessa. Tutustutiin ainutlaatuiseen puutaiteeseen Eva Ryynäsen ateljeessa sekä Paaterin kirkossa. Kirkossa laulettiin virsi "Päivä vain ja hetki kerrallansa". ( kuvia alempana sekä ateljeesta että kirkosta )

Yhdistyksemme osallistui Kuusamossa pidettyyn, Oulun piirin kesäjuhlaan 30. -31.7.2018. Matkaan lähdettiin jo 29.7.2018 ja menomatkalla saatiin ihailla "Hiljaisen kansan" 900 hahmoa Niittykahvilan maukkaan lounaan jälkeen. Sitten siirryttiin Kuusamon Suurpetokeskukseen, jossa nähtiin Vyöti ja Juuso sekä kaksi pentukarhua. Myös ilves, kettuja ja koirasudet olivat näkösällä. Yöksi majoituttiin Kuusamo -hotelliin. Varsinainen kesäjuhla alkoi 30.7.2018 Kuusamon Ammattioppilaitoksen juhlasalissa. Juhla oli hyvin lämminhenkinen kuten ilmakin. Ohjelmassa oli Kesäteatteria ja jäsenille erilaisia, perinteisiä kilpailuja. Jäsenistämme kilpailuissa menestyivät parhaiten Helmeri Häivälä sekä Kari Löfbacka. Helmeri sijoittui 1. sijalle kettinginheitossa ja Kari 2. sijalle tikanheitossa.
Paluumatkalla 31.7.2018 poikettiin vielä Yli-Iissä sijaitsevaan Kierikkikeskukseen. Siellä kierrettiin lankkupolkua kivikauden kylään Iijoen rantamaisemien halki. Nähtiin myös lyhyt elokuva entisajan elämästä.

Teimmme päivämatkan Kokkolaan ja Tankkarin saarelle 10.7.2018.

Kokkolassa tutustuttiin paikallisopaksen johdolla kaupungin historiallisiin nähtävyyksiin Vanhakaupunki Neristanissa. Kuulimme mielenkiintoisia tarinoita paikallisista merkkihenkilöistä ja ihailimme vanhan kaupungin upeita taloja. Nautimme vohvelikahvit viihtyisän Vohvelikahvilan pihapiirissä. Sitten matka jatkui kohti Tankkaria m/s Jenny -aluksella.Karu ulkosaari tarjosi matkailijoille useita tutustumiskohteita: mm. Cafe Tankar ( jossa nautimme lohikeittoa ), hylkeenpyyntimuseo, luotsiasema, kivikummeli, majakka ja Tankarin kirkko.

12. - 19.6.2018 tehtiin eläkkeensaajien toimesta matka Pärnuun kylpylähotelli Tervikseen. Mukana olleet viisikymmentä osallistujaa saivat nauttia hotellin tarjoamista, laadukkaista hoidoista ja kesäisistä ilmoista kauniissa ympäristössä. Hoitojen lomassa ja iltaisin jäi aikaa ihastella kaupungin viehättäviä taloja, puistoja ja upeaa rantamaisemaa. Myös yhteisiä hetkiä vietettiin boccian ja keilailun merkkeissä. Matkan vetäjät olivat järjestäneet myös viihdyttävän illlanvieton, jossa oli yhteislaulua, haitarinsoittoa, pienoisnäytelmä ja tietokilpailu. Lopuksi Joukon vetämänä karaoketanssia. Ohessa muutamia kuvia matkan varrelta.

14.5.2018 vietettiin Sputnikissa Ylivieskan seudun eläkkeensaajien kevätjuhlaa.  Ohjelmassa oli yhteislaulua, puheenjohtajan tervehdys, runojen lausuntaa, ja Senioritanssijoiden sekä Ukkosten tanssi- ja lauluesityksiä. Kuntokilpailuun osalistuneiden kesken pidettiin arpajaiset. Tilaisuus päätettiin perinteisesti laulamalla yhdessä Suvivirsi.

7.5.2018 pidettiin porinassa leikkimielinen muotinäytös. Esiintyjien asut oli koristeltu teeman mukaan: kellohame, pumpulipusero, sukkahousut, pillifarkut, liivihame, puolihame, teepaita, tuubipusero, lenkkipuku, laskuhame,kukkamekko, liivihame. Asuun kuului tietysti sopiva hattu, kengät ja muuta "hilpetööriä".
Ainakin esiintyjillä oli hauskaa eikä yleisökään kovin vakavamielisenä esitystä katsonut.

Näytöksen juonsi Viktoria ( Eeva Hannula ) Muotitalo Forresterista.

Maanantaina 9.4.2018 vietettiin porinassa Mikael Agricolan päivää. Vierailija Jouko S. Niemi kertoi Agricolan elämästä ja viihdytti yleisöä koulumuistoilla laulun ja soiton kera. Yhdessä laulettiin ja naurettiin tuttuja lauluja mm. Piippolan vaaria.

Kiitos Joukolle mukavasta yhteishetkestä!

5.4.2018 vietettiin "Laurien ja Tikkuliisojen" päivää linnunpönttöjen teon merkeissä.

26.3.2018 virittäydyttiin porinakerhossa pääsiäistunnelmaan. Pöydät oli katettu teeman mukaisesti ja puheenjohtajamme Terttu Hakalahti kertoi kuulijoille, mihin pääsiäisen vietto perustuu.

Huvikummun lapset ohjaajineen riemastuttivat kuulijoita hauskoilla lauluillaan, soitoillaan ja leikeillään. Lapset myös virpoivat itse koristelemillaan pajunoksilla ja  saivat ansaitut palkat.

Maanantaina 5.3.2018 vietettiin ulkoilupäivää Huhmarissa kauniissa pakkassäässä. Ulkoilun lomassa nautittiin kahvi- ja mehutarjoilusta sekä makkaran paistosta rinnemajassa.

Yhdistyksemme kilpailutuloksia 2018

 

Yhdistyksemme II-joukkue sijoittui hienosti 3. sijalle Martinniemessä järjestetyissä Oulun piirin boccia-mestaruuskilpailuissa 1.3.2018. Palkintoja vastaanottamassa kilpailijamme Juhani Koskela, Eila Löfbacka, Hannele Vikman ja Tuulikki Koskela.

 

11.4.2018 pidettiin Ylivieskan urheilutalolla eri yhdistysten välinen boccia -kilpailu. Naisjoukkueemme sijoittui II-sijalle. Kuvassa hopeamitalistit Tuula Jylhä, Eila Löfbacka ja Tuulikki Koskela.

 

Yhdistyksemme miehet eivät jääneet huonommaksi, vaan sijoittuivat myös II-sijalle. Miesten joukkueessa pelasivat Mikko Levonen, Juhani Koskela ja Kari Löfbacka.

Runebergin päivänä 5.2.2018 vietettiin porinakerhoa kansallisrunoilijaamme muistaen. Sihteerimme Marja-Leena Korhonen kertoi kattavasti Runebergin elämän eri vaiheista. Välillä lauloimme yhdessä hänen sanoittamiaan tuttuja lauluja kuten 'Lapset', 'Lähteellä' ja 'Maamme'. Liisa Häivälä kertoi Runebergin tortun synnystä, josta on löytynyt kolme erilaista tarinaa. Lopuksi esitettiin Maamme -laulun kaikki 11 säkeistöä, ensimmäinen ja viimeinen yhteislauluna ja muut runopiirin lausumana.

Vuoden 2018 keilailun tuloksia Rantalakeuden, Nivalan ja Ylivieskan eläkkeensaajien ystävyysotteluista:

 

12.9.2018 keilattiin ystävyysottelun 3. erä Rantalakeuden, Nivalan ja Ylivieskan eläkkeensaajien kesken Nivalan keilahallissa. Kiertopokaali palautui jälleen Ylivieskaan tuloksella 5517. Parhaan tuloksen saavutti Kari Löfbacka pisteillä 1116, 2. sijalla Mikko Kopakkala tuloksella 993 ja 3. sijalla Nivalan joukkueesta Hannu Korpela pisteillä 992. Naisista parhaan tuloksen saavutti Eila Löfbacka pisteillä 946. Ylivieskan joukkueessa pelasivat miehistä Karin ja Mikon lisäksi Keijo Somero sekä naisista Eilan lisäksi Seija Männikkö ja Tuulikki Koskela.

Alla olevasta KNY keila CUP 2018 osa3 -tiedostosta näkyy viimeisimmän ottelun henkilökohtaiset tulokset sekä kaikkien otteluiden yhteispisteet ja lopulliset pisteet.

 

19.4.2018 keilattiin ystävyysottelun 2. erä Rantalakeuden, Nivalan ja Ylivieskan eläkkeensaajien kesken Ylivieskan keilahallissa. Tällä kertaa onnistuivat parhaiten vierailijat. Kiertopokaali lähti Kempeleeseen tuloksella 5441 (kuvassa pokaali Valto Salonperällä ). Naisten parhaan tuloksen saavutti Mirja Salonperä RSE:stä 822 pisteellä ja miehissä voiton vei Hannu Korpela Nivalasta tuloksella 1067.
Seuraava ystävyysottelu pidetään syksyllä Nivalassa.

 

12.1.2018 keilattiin Kempeleessä ystävyysottelun merkeissä. Mukana olivat yhdistyksemme lisäksi Nivalan ja Rantalakeuden eläkkeensaajien edustajat. Ylivieskan seudun eläkkeensaajista keilaamassa olivat Kari Löfbacka, Mikko Kopakkala, Eila Löfbacka, Juhani Koskela, Tuulikki Koskela ja Heikki Hannula. Kilpailun voitto tuli yhdistyksemme joukkueelle 5380 pisteellä ja paras henkilökohtainen tulos oli Kari Löfbackalla 1207 pistettä.

Ylivieska Kaato -linkistä avautuu kilpailun johtajan Valto Salonperän mainio kirjoitus keilailusta ja kilpailun tuloksista.

PDF-tiedostoKNY keila Cup 2018 osa 3.pdf (40 kB)
Rantalakeuden, Nivalan ja Ylivieskan eläkkeensaajien keilauksen ystävyysottelujen tulokset 3. erän jälkeen.