Iloa yhdessä toimimisesta!

EKL:n valtakunnallinen liikunnan haastekampanja 1.3. - 30.4.2024

Kahden kuukauden aikana kerätään ja merkitään päivittäinen suoritus omaan liikuntakorttiin, jonka voit leikata Eläkkeensaajat -lehdestä sivulta 31, mikäli sinulla ei ole ko. korttia. Suoritukseksi kelpaa kaikki sykettä nostattava sekä kuntoa kohottava ja ylläpitävä liikuntamuoto, jonka kesto on vähintään 30minuuttia. Yksi merkintä/päivä.
Liikuntakortit palautetaan kampanjan päätyttyä liikuntavastaava Kari Löfbackalle tai porinakerhossa. Kolme parasta yhdistystä ja paras piiri palkitaan! Lisäksi oma yhdistyksemme palkitsee arpomalla palkintoja osallistujien kesken.

Nyt joukolla mukaan liikkumaan ja löytämään piristystä kevätpäiviin!

17.4.2024 Nestorit -toiminan ensi tapaaminen oli Juha Kippolan pihapirissä, jolloin tehtiin yhdistykselle linnunpönttöjä.
( kuva: Pentti Pöllänen )
15.4.2024 porinassa Taimo Löf viihdytti jäseniä taidokkaalla soitollaan, mukavilla tarinoillaan ja yhteislaulujen säestäjänä.
( kuva: Amanda Marjakangas )
4.4.2024 kulttuurikerholaiset kokoontuivat taiteilemaan Tulikettuun
( kuva: Eeva Hannula )
16.3.2024 tehtiin teatterimatka Kajaaniin, mukana 38 jäsentämme. Paluumatka tehtiin auringonlaskun aikaan. Tapahtumasta enemmän Matkapalsta -osiossa.
( kuva: Amanda Marjakangas )
26.2.2024 tarinaniskijä Pekka Peräaho viihdytti jutuillaan jäseniämme porinassa.
( kuva: Amanda Marjakangas )

 

Tervetuloa yhdistyksemme kotisivuille ja tutustumaan toimintaamme!

Yhdistyksemme tarjoaa jäsenilleen monenlaista toimintaa ja mahdollisuuden seurustella samanhenkisten eläkeläisten iloisessa seurassa. Suosituin tapaamispaikka on joka maanantai Juurakon Kellarissa pidettävä porinakerho. Sinne eläkkeensaajamme kokoontuvat kahvittelemaan ja seurustelemaan jo hyvissä ajoin ennen varsinaisen kerhon alkua. Porinakerhossa on aina ohjelmallinen osuus, mielenkiintoisia ja ajankohtaisia luennoitsijoita, juhlapäivien ohjelmaa, arpajaisia tai bingon peluuta.

Porinakerhon lisäksi ohjelmistoomme kuuluu mm. boccia-, keila- ja käsityö/askartelukerhot sekä laulu- ja kulttuurikerhot. Ilmaisia kuntosalivuoroja löytyy Kotikartano 2:n tiloista useampana päivänä. Tarkempaa tietoa näistä löytyy Harrastekerhot -sivustolta.


Teemme myös matkoja ja retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin jäseniemme toiveet huomioiden. Perinteinen ruskamatka ja pikkujoulumatka sisältyvät vuoden matkasuunnitelmiin.

Järjestämme myös tanssit Savelan nuorisoseuralla noin kerran kuukaudessa (ilmoitetaan Kalajokilaakso -lehdessä). Tiedustelut tanssivastaava Jouko Herraselta, puh. 050 5588370.

Ajankohtaista tietoa toiminnastamme saat porinakerhossa, Kalajokilaakson muistilistalta,  yhdistyksen facebook-sivuilta tai näiden sivujen Tapahtumakalenteri-sivustolta.Voit myös soittaa yhdistyksemme toimihenkilöille, joiden puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet löytyvät Yhteystiedot-sivustolta.
Yhdistyksemme omat facebook -sivut löytyvät nimellä Ylivieskan Seudun Eläkkeensaajat ry.

Jäseneksi liittyminen on helppoa. Täytä liittymislomake Liity jäseneksi -sivustolla ja paina Lähetä -nappia. Jäsenmaksumme on vuodelle 2024 15 euroa. Vastineeksi saat kotiisi 'Eläkkeensaaja' -lehden 6 kertaa vuodessa sekä osallistumismahdollisuuden matkoihimme, kerhoihimme ja eri tilaisuuksiin edulliseen ”jäsenetuhintaan”. Olet mukana monipuolisessa ja mielekkäässä toiminnassa!

 

TULE MUKAAN TOIMINTAAN, JOSSA ON TÄYTTÄ ELÄMÄÄ, HYVÄSSÄ SEURASSA!

 

 

Internet -sivuja, joihin kannattaa tutustua

Vinkkejä kunnon ylläpitoon ja muuta hyödylllistä tietoa löydät tästä linkistä:

Muistipuisto

 

Eläkkeensaajien Keskuliiton sivuille pääset oheisesta linkistä. Sieltä löydät kattavasti ajankohtaista tietoa liiton toiminnasta sekä jäseneduista.

EKL

 

Oulun piirin sivut avautuvat tästä linkistä:

Oulun piiri